Kevätkauden palkitut
27.5.2024
Kevätkauden lopuksi palkitaan ansioituneita seuratoimijoita. Johtokunta on valinnut vuoden valmentajaksi Ava Kuikan. Ava on kuluvan vuoden aikana valmentanut joukkuevoimisteluryhmä Evitaa sekä 8-10-vuotiaiden AU-tiimin joukkueita. Johtokunta haluaa nostaa esille valmentajia, joiden työssä näkyvät jaoston arvot ja jotka ovat kuluvan vuoden aikana onnistuneet kehittymään valmentajina. Ava on kouluttautunut ahkerasti ja ottanut hienosti koulutusten oppeja käyttöön omassa työssään salilla. Ava voimistelee itsekin vielä naisten sarjassa ja voimistelun ilo näkyy hänen tekemisessään.
Vuoden seura-aktiiviksi on valittu Arina-joukkueen jojot Niina Taskin ja Juhani Mäkinen. Niina ja Juhani ovat pistäneet itsensä likoon ja tehneet paljon töitä joukkueen ja koko seuran eteen. He ovat innovoineet ja kehittäneet seuran toimintamalleja sekä osallistuneet suurella seurasydämellä talkoisiin. Kaikki tämä omalla vapaa-ajallaan lapsen harrastuksen eteen. Onnea ja suuret kiitokset molemmille työstänne voimistelijoiden eteen!
Lisäksi tänä keväänä Voimistelujaostossa valittiin toista kertaa vuoden voimistelija. Vuoden voimistelija on henkilö, joka toimii voimistelujaoston arvojen mukaisesti iloa, laatua ja yhdessäoloa vaalien. Hän on esikuva. Vuoden voimistelijaksi valittiin Heta Tuuttu. Hän on yhteishenkeä ylläpitävä huipputyyppi, joka tekee paljon töitä oman kehittymisensä eteen treenisalilla. Heta on voimistellut Erällä jo kymmenen vuoden ajan ja kuluneella kaudella 14-16-vuotiaiden SM-joukkueessamme Alexassa. Hän on myös joukkueensa kapteeni. Vuoden voimistelijoiden kuvat löytyvät harjoitushallimme seinältä.
Kauden päätteeksi kaikista Voimistelujaoston ryhmistä ja joukkueista nimetään tsemppari, joka on innostanut voimistelukavereitaan kauden aikana omalla esimerkillään ja asenteellaan. Tsemppari on saanut kunniakirjansa joko kevätnäytöksessä tai postitse. Onnea tsemppareille!
Voimistelujaoston ryhmien kevätkausi päättyi 26.5.2024. Kilpailevilla joukkueilla harjoitukset jatkuvat 2.6.2024 asti, minkä jälkeen voimistelijat osallistuvat kesäleireille. Lue lisää kesäleireistä täältä. Joukkueilla on myös harjoituksia juhannusviikolla ennen kesätauon alkamista. Tarkemmat harjoitusajat saat valmentajaltasi.
Ilmoittautumiset syyskauden ryhmiin alkavat 11.6.2024 MyClubissa. Lukujärjestykset sekä ilmoittautumislinkit päivitetään näille sivuille tulevina viikkoina.