Kesäleirit 2024

Tapanilan Erän Voimistelujaosto järjestää kesäkuussa (3.-7.6. ja 10.-14.6.) kaksi voimistelullista kesäleiriä noin 7-15-vuotiaille lapsille. Leireillä liikutaan monipuolisesti Tapulin liikuntakeskuksessa ja sen lähiympäristössä. Leiri suunnitellaan kouluikäisille lapsille. Alle kouluikäisten osallistumisesta voi kysyä voimistelu@tapanilanera.fi.

Pääpaino on voimistelun laji- ja välinetekniikassa, perusliikuntataidoissa sekä kehollisessa ilmaisussa. Leireillä päästään ulkoilemaan monipuolisesti Tapulikaupungin liikuntapuistossa ja sen lähiympäristössä. Leirin aikana tutustutaan myös muihin lajeihin. 

Leirit sopivat kaikille voimistelusta innostuneille; osallistuminen ei edellytä voimistelutaustaa tai voimistelujoukkueisiin kuulumista. Osallistujat pääsevät harjoittelemaan omassa ikä- ja tasoryhmässään, mutta myös yhdessä seurahenkeä nostattaen! Leiriläiset osallistuvat leiriolympialaisiin ja pääsevät esittämään oppimiaan taitoja ja  esitysohjelmia muille leiriläisille leirin päätteeksi.

Leirin hintaan sisältyy lämmin ruoka päivittäin.

Kenelle: Kaikille voimistelusta kiinnostuneille 7-15-vuotiaille

Aika: Maanantaista perjantaihin kello 9-15 viikoilla 23 (3.-7.6.) ja 24 (10.-14.6.).

Paikka: Tapulin liikuntakeskus ja Tapulikaupungin liikuntapuisto

Mitä mukaan? Sisäliikuntaan sopivat joustavat liikuntavaatteet, sään mukaiset ulkovaatteet sekä lenkkarit, päähine, aurinkorasvaa, juomapullo, evästä välipalaksi

Hinnat

Leirin kestoHintaHinta 
valmennusjoukkueiden voimistelijoille
Kaverialennus
1 viikko110€60€-10€

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen on auki! Ilmoittaudu alla olevien linkkien kautta. Jälki-ilmoittautumisesta voi laittaa kyselyä osoitteeseen voimistelu@tapanilanera.fi

Tervetuloa mukaan!

Tarkemmat ohjeet lähetetään osallistujille leirikirjeen mukana. Leirikirje lähetetään ilmoittautumisen päätyttyä viikolla 22 ja toiselle leiriviikolle viikolla 23.

Leirille ilmoittautuessa hyväksyt peruutusehdot. Osallistumisen voi perua 7 vuorokautta ennen leirin alkua veloituksetta. Jos osallistuminen perutaan alle 7 vuorokautta ennen leirin alkua, perimme 50% hinnasta. Leirin alkamisen jälkeen tehdyistä peruutuksista perimme täyden hinnan. Leirin aikana sairastapauksissa omavastuupäiviä on 2. Tämän jälkeen lääkärintodistuksella hyvitetään sairastumisen jälkeiset leiripäivät.