Miten mukaan kilpajoukkueisiin?
Joukkuevoimistelun voi aloittaa seuramme esivalmennus- ja harrastekilparyhmissä. Aiemmin voimistelua, tanssia tai esimerkiksi luistelua harrastaneiden lasten on mahdollista tulla suoraan kokeilemaan valmennusjoukkueiden treeneihin myös keskellä voimistelukautta. Paras aika tulla mukaan on kunkin kauden alussa elo-/tammikuussa tai lopussa joulu/toukokuussa kisakauden jälkeen. Tällöin joukkueet järjestävät avoimia harjoituksia kaikille kiinnostuneille. On mahdollista osallistua ikäluokan yhteiseen valintaharjoitukseen tai suoraan tietyn sarjatason joukkueen harjoitukseen. Lisätietoa joukkuevoimistelutoiminnasta antaa valmennuspäällikkö heini.tuovinen@tapanilanera.fi.
Tapanilan Erän Voimistelujaostossa voimistelijan omaa polkua tuetaan ja jokaiselle voimistelijalle pyritään löytämään motivaatiota ja taitotasoa vastaava joukkue. Asiantuntevilta valmentajiltamme saa apuja oikean joukkueen löytämisessä.
Perustamme uuden ikäluokan joukkuevoimistelun valmennusjoukkueisiin kahden vuoden välein joulukuussa. Joulukuussa 2022 perustettiin uudet joukkueet 2015-2016-syntyneille (AU-tiimi). Seuraavaksi perustamme uudet joukkueet 2017-2018-syntyneille joulukuussa 2024 (AD-tiimi).
Kilpajoukkueessa voimisteleminen vaatii säännöllistä harjoituksissa käymistä, ja sitoutumista joukkueen sääntöihin.
Voimistelun voi aloittaa harrasteryhmissä ilman aiempaa voimistelukokemusta. Voimistelua voi käydä kokeilemassa ilman sitoutumista kaksissa harjoituksissa. Lue lisää harrasteryhmistämme täältä.
Lue jaostomme pelisäännöt tästä ennen harrastuksen aloittamista.
Toiminnassamme korostuu ikäluokkavalmennus eli samanikäiset voimistelijat harjoittelevat osin yhdessä yli joukkuerajojen. Tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle voimistelijalle mahdollisuudet tehdä sarjatason valinta valintavaiheessa oman motivaation perusteella. Alle 12-vuotiaat hakevat joukkueisiin ikäluokan yhteisen kokeilutreenin kautta.
Huippupolulle sitoutuneet voimistelijat voivat hakea edustusjoukkueisiin (12-14v Adora ja 14-16v Alexa) aina syys- ja kevätkauden lopuksi. Edustusjoukkueet eivät siirry ikäsarjasta toiseen vaan pysyvät aina omassa sarjassaan.